Nude Adrift
Helsinki 18.8.2002
Valokuvaaja Spencer Tunickin installaatio ja osallistumiseni siihen
Ensimmäisen kerran havahduin valokuvaaja Spencer Tunickin suunnitelmiin toteuttaa alaston-massakuvauksia Helsingissä luettuani ilmoituksen Image-lehdestä, jonka kestotilaaja olen. Olin lukenut joskus aikaisemminkin erilaisista taidejulkaisuista raportteja Spencerin installaatioista ja toteutuksista sekä nähnyt yhden tv-raportin.
Installaatio Wienissä 1999
Kuva on napattu Spencer Tunickin verkkosivulta.
lmoittauduin vapaaehtoiseksi, kuten Imagen ilmoituksessa pyydettiin. Annoin henkilötietoni kuraattorille ja jäin odottamaan vastaussähköpostia. Vastauksesta ilmeni, että ilmoittautuneet saavat ohjeet, mitä, missä milloin vasta päivää ennen tapahtumaa. Samalla viesti painotti turvallisuutta: tilaisuus olisi valvottu myös viranomaisten avulla.
Nyt kun kirjoitan raportin tätä kohtaa perjantai-iltana, tiedän jo tapahtuma-ajan ja -paikan. Sain myös ohjeet, missä heitän vaatteeni pois, sekä lomakkeen, jonka allekirjoituksella vahvistan osallistuvani tapahtumaan omalla vastuullani. “Tiedostan ja ymmärrän kaikki riskit ja vaarat - - olen itse vastuussa mahdollisesta onnettomuudesta - - vapautan täten kuvaajan ja järjestäjät kaikesta vastuusta - - en itse, edustajieni tai perillisteni kautta ryhdy mihinkään - - toimenpiteisiin - - ruumiinvamman, omaisuuden katoamisen, äkillisen kuolemantapauksen tai muun taloudellisen tappion vuoksi.”
Miksi mukaan? Ehkä uteliaisuudesta? Vai pyrkisinkö olemaan voyeristi? Tirkistelisinkö jotain? Olisinko peräti viuhahtelija? Alastomuus ei minulle riittäisi motiiviksi, ei oma eikä muidenkaan alastomuus. En ole naturisti enkä julista mitään luonnonmukaisesta auringonpalvonnasta tai vastaavasta. Toisaalta en ole ujokaan. Bikinirajat minulla on, joskin olen ottanut aurinkoa myös tänä kesänä nudistirannoilla. Helsingissä siihen onkin hyvät mahdollisuudet. Nuderantaa perustelen hyvinkin rationaalisesti. Siellä ei tarvitse kuunnella kiljuvia kakaroita eikä tarvitse pelätä vesileikkipallon pomppivan päähän tai hiekkakakun pöllähtävän silmille. Saan olla rauhassa. Yleensä on hyvin tilaakin. Pihlajasaaren nakurannalle on oivallinen laivamatkakin lisävirkistyksenä. Seurasaaren uimalassa (museoviraston suojelukohde) on hyvä uimaranta tukevin, suoraan meriveteen laskeutuvin portain. Aidatulla alueella on siistiä, ja sieltä saa oman pukukopinkin. Lisäksi kahvilan leivonnaiset ovat vastustamattomia. Joten nyt ennen tapahtumaa tunnen, ettei alastomuudella ole sijaa motiiveissani, vaikka otsikkokin oikeastaan painottaa vain sitä: Nude Adrift eli alastonta ahtautumista. Helppo minun on tässä nyt näin kirjoitella. Saa nähdä, tuleeko pupu pöksyyn, erityisesti vastakkaista sukupuolta kohdatessani. Tai kohtaanko siellä mitään? Anonymiteetti on myös suojakilpeni.
Idea!
Siinä se vastaus on. Ensiksi viehätyin massojen liikuttamisesta ja ihmiskuvioiden tekemisestä ja siinä massassa mukana olemisesta. Toiseksi ja edellistä tärkeämmäksi motiivikseni löysin päällystämisen . Valokuvattavat asettuvat pinnalle ja peittävät siinä jo olevan keinotekoisen pinnan, olipa se sitten katukivetystä, hiekkaa, asvalttia tai muuta. Päällystämistä parempi ilmaisu voisi olla pinnoittaa . Ihmisen tekemä, urbaani pinta saa uuden pinnoitteen. Ja minkälaisen? Se saa uuden ihon! Me toisillemme tuntemattomat yksilöt luomme sitä. (Selvennys: menen yksin, en mene minkään ryhmän mukana, enkä kaveriporukassa.) Kolmantena motiivinani on ns. hetken taide . Kaikki on ohi todennäköisesti tunnissa. Toki installaatio tuottaa valokuvan ja runsaasti videomateriaalia, mutta niihin jää vain ulkoiset merkit, ja ne ovat kuitenkin vain tallenteita. Varsinainen tapahtuma - akti - on minun kokemusmaailmassani omana performanssinani, mutta vain tuon hetken. Tällä raportilla voin hieman laajentaa ja jakaa kokemustani.
Installaatio New Yorkissa 1999
Kuva on napattu Spencer Tunickin verkkosivulta.
Omat valintani
Olen vain muutamille kertonut osallistumisestani ja yhdelle luottoystävälleni paljastin tänään perjantai-illalla paikan ja tapahtuman tarkan kelloajan.
Paikka on minulle pieni pettymys. Itse olisin valinnut Senaatintorin ja Tuomiokirkon edustan ja asettanut ihmiset makaamaan kyljellään kirkon askelmille. Olisin myös tehnyt kiipeilyinstallaation, jossa alastomat ihmiset kontaten ja ryömien olisivat menossa kirkkoon täyttäen koko portaikon. Sen olisin kuvannut kahdesta eri suunnasta: kirkon katolta suoraan edestä sekä ryömijöiden takaa siten, että kuvassa selvästi näkyisi suuri, kutsuva ovi, jota kohti ihmismassa pyrkisi. Tällainen kuva olisi myös mielenkiintoinen erilaisten metaforien kannalta. Olisin myös tehnyt Senaatintorille tsaari Aleksanteri II:n muistomerkin ympärille tähtikuviomuodostelman ja kuvannut sen hyvin korkealta, helikopteriperspektiivistä.
Kohta on totuus
Nyt on lauantaiaamu. Radion Ylenaikaisessa juuri kerrottiin, että ilmoittautuneita on yli 2000 ja että tapahtuma on aikaisin sunnuntaiaamulla. Toki aika ja paikka ovat vielä osallistumattomille salaisia. Tuosta osallistujamääräennusteesta tuli mieleeni, minkälaiseen tungokseen joudunkaan ja miten suuren määrän järjestyshenkilökuntaa koko projekti tarvitseekaan.
Valmistaudun. Kiinnitän nimilappua teipillä isoon muovipussiin. Siihen riisun vaatteeni tapahtumapaikalla. Pukeudun helposti riisuttaviin löysiin vaatteisiin. Kertaan vielä ohjeita. Aiheellinen on huomautus siitä, ettei paikalla ole ihmismäärään suhteutettuja wc-mahdollisuuksia. Ohjeissa sanotaan myös: “Pukeudu lämpimästi”. Se hieman hymyilyttää.
Tekstin tämä osuuden julkaisen Internetissä nyt: 17.8.2002 klo 11.40.
Minkälaista oli?
Nyt kun kirjoitan, on sunnuntaiaamu klo 7.10. Tulin kotiin puolituntia sitten ja palelin. Kuumassa suihkussa pesin erityisesti harjalla rapsuttaen jalkapohjani. Paljasjalkakävely kauppatorin kivetyksellä ei ole kaikkein puhtoisinta puuhaa. Paikka oli, kuten edellisessä lauseessa juuri totean, Helsingin kauppatori ja torin ympäristö.
Heräsin aamuyöllä klo 3.25, kävin suihkussa, join kaksi kuppia kahvia. Pukeuduin: farkut, sukat, sandaalit ja löysä pitkähihainen paita. Jätin pikkupöksyni eli bokserini pois. Viisi yli neljä lähdin Nalle Harlekiinin kyydillä kaupunkiin. Jo heti Sörnäisten rantatiellä näin epätavanomaista liikehdintää. Polkupyöräilijöitä ajoi kaupunkiin päin, ja kun vastaan tuli taksi poikineen. Koin tämänkin mielenkiintoiseksi näkymäksi. Itsekin olisin voinut lähteä liikenteeseen polkupyörällä. Nyt totean, että onneksi en lähtenyt. Olisi ollut ikävä ajaa takaisin viluisena.
Keskusta oli täynnä kapakoista irtautuvia ihmisiä. Taksitolpat pullistelivat asiakasjonoa ihan yhtä lohduttomasti kuin talvipakkasilla tai syksyn räntäsateisina sunnuntaiaamuina. (Tämä on Helsingin ongelma, ettei taksia saa aamuyöllä kuin jonottamalla tunnin tolpalla.)
Nalle jäi Kasarmintorin laidalle. Kertasin vielä ohjeesta, että piti mennä Wanhan Kauppahallin eteläpäätyyn. Varttia yli neljä ihmisiä oli jo satoja. Jonotimme rauhallisesti aidatulle alueelle kauppahallin taakse, josta siirryimme UPM-Kymmene-pääkonttorin edustalle kuulemaan Spencer Tunickin ohjeita. Olin eturivissä ja kuulin selvästi, mutta tuskin kauempana tai kauppahallin takana olleet saivat mitään selvää ohjeista. Kuvaajan puheet yritettiin tulkata suomeksi, mutta tulkkaajat eivät olleet harjoitelleet megafoniin puhumista, eikä kuvaaja huomannut antaa taukoa tulkkausta varten, joten saimme vain in English-ohjeet.
Kuultuamme kuvaussuunnitelman ja sen että meitä oli lähes 2000, palasimme takaisin kauppahallin taakse. Riisuimme vatteet veks!
Ensivaikutelma
Osallistujien keski-ikä oli mielestäni noin 30 vuotta. On vaikea sanoa, olisiko naisia ollut hieman miehiä enemmän tai päinvastoin. Porukka oli hyvin mixed. Ja tilanteessa oli siksi paljon odotuksen aiheuttamaa jännitystä, ettei vaatteet pois -riisuminen (= ensimmäinen akti) tuntunut edes eroottiselta.
Menimme rauhallisesti kävellen torille. Asettauduimme Ruotsin Suurlähetystön eteen kasvot merelle päin. Meidän piti seistä vakavina kädet tiukasti reisien sivussa ja olla hymyilemättä sekä tuijottaa kameraan. Valokuvaaja pyysi vielä riisumaan silmälaseja ja poistamaan mahdolliset kaulariipukset, ja sitten hän nousi nostoauton häkissä noin viiden metrin korkeuteen. Hän räpsi kuvia kolmella eri kameralla, yhteensä viitisenkymmentä otosta tästä ensimmäisestä kuvaustilanteesta.
Seuraavaksi koko alaston massa ohjattiin kaupungintalon eteen. Käänsimme selkämme kameralle ja asettauduimme katukivetykselle pitkin pituuttamme. Ei saanut kurkkia eikä katsoa kameraan. Piti olla kuin nukkuva. Olin selälläni polvet hieman koukussa. Tilaa oli juuri ja juuri riittävästi, vaikka olin pelännyt tätä ahtautumista, kenen varpaat olisikaan sitten suussani tai miten seisomaan ahtautuneet ihmiset mahtuisivat samaan tilaan makuulle (= ensimmäinen pelko) . Kymmenisen minuuttia makasimme kivetyksellä, joka oli yllättävän lämmin. Ilma oli suotuisa, ja aamu valkeni puolipilvisenä.
Kolmas kuvauskohde oli Havis Amandan patsaan ympäristö, jossa istuuduimme alas. Kameraan ei saanut katsoa. Piti yrittää olla luontevasti, kuin juttelisi mukavia tuttavien kesken. Kello kuusi käynnistyivät (yllättäen) patsaan vesisuihkut, ja se aiheutti oman villin huumorinsa asetelmaan, joka oli jo hetkeä ennen kuvattu.
Kuvaustilanteiden hiljaisuus (=toinen akti) oli harrasta. Ihmiset olivat todella vakavia, liikkumattomia ja puhumattomia. Todellakin aina kun kamera räpsyi, vallitsi juhlallinen ja kunnioittava hiljaisuus. Joskus joku kaljaveikko tosin huusi jonkun typerän yskähdyksen. Kuvauksen jälkeen ainataputimme, huudahtelimme ja hypimme lämpimiksemme.
Tämän Havis Amanda -kuvauksen jälkeen naisia pyydettiin poistumaan pukeutumisalueelle ja heitä kiitettiin osallistumisesta. Miehet ohjattiin Esplanadin puistoon Runebergin patsaan ja Ravintola Kappelin väliselle hiekkakäytävälle. Puistossa sai pelätä lasinsiruja (=toinen pelko ). Me miehet seisoimme vakavina katse kohti kameraa, ja silloin loisti jo upea aamuaurinko kuvaajan selän takaa.
Koko touhu päättyi varttia yli kuusi, jolloin myös huomasin palelevani. Koko miesjoukko oli hymyilevää, jopa ilosta pomppivaa, ja alkoi yleinen puheensorina. “Pistetään bileet pystyyn. Tullaan toistenkin näin. Onkohan vaatteet tallella?” Ilmassa oli riemuisa tunnelma (=kolmas akti) .
Alue oli vielä tyhjä kaikesta muusta. Vain meidän performanssimme oli sallittu. Alue pysyi suljettuna koko ajan, ja järjestyskuri oli tiukka.
Oliko seksuaalisuutta?
Ihmiskeho kantaa mukanaan seksuaalisuuden, ei sitä siitä mikään pois pyyhi. En itse aistinut erityistä seksikkyyttä, ja erotiikkakin oli jäänyt jo odotustunnelmissa pukupussiin.
Mitä sitten näin seksuaalisuuden kannalta? Yllättävän monilla oli ihossaan tatuointikoristeita. Muutamilla nuorilla miehillä oli rengastettua napaa ja nännejä. Yhden raskaana olevan nuoren naisen näin, ja se ei todellakaan ollut kaunis näky. Yksi nuori vaaleahiuksinen mies peitteli kiusaantuneena erektiotaan siinä miesten Esplanadilla tapahtuvassa kuvaustilanteessa. Yhden miehen näin kantavan käsivarsillaan pientä alastonta lasta, mikä minusta oli häneltä typerä temppu. Muutamat nuoret parit kulkivat käsikädessä ja suukottelivat kuvaustilanteiden väliajoilla. Ihmiset olivat aika laihoja. Isorintaisia naisia oli vähän. Ihon väriskaala oli laaja: aivan valkoisista kupariruskeisiin. Nyt huomaan, että tirkistelin (=neljäs akti) !
Lopputunnelmani
Osallistumiseni koin riemukkaaksi, hyvää oloa tuottavaksi ja hyvin elämykselliseksi. Vaikka sessio kesti yli kaksi tuntia (siksi paleleminen), innostuneisuuteni säilyi koko ajan. Itse asiassa tunsin haikeutta jättää tämä voimakas kokemus ja pukeutua takaisin farkkuihin. Siksi pukeuduinkin hitaasti viivytellen (=viides akti) .
Tulin vihellellen kotiin, menin kuumaan suihkuun ja sitten ryhdyin kirjoittamaan tätä raporttia. Suihkun jälkeen en pukenut farkkujeni alle boksereita, vaan olen pikkuhousuitta (=viimeinen akti) .
Teksti: JMK