mURBAN

Sipoon maaseudun rauhaan vuonna 1914 perustettu Nikkilän sairaala oli edelläkävijä taideterapeuttisten hoitojen antamisessa psyykkisesti sairastuneille. Pääasiassa asumiskäyttöön muutetussa kauniissa miljöössä voi satunnainen autoilijakin tänäkin päivänä kohdata taidetta, ei tosin entisten potilaiden (ne ovat Helsingin Kaupunginmuseon kokoelmissa), vaan Sipoon kunnan jo neljättä vuotta järjestämän mURBAN -näyttelyn.

Olimme Nikkilässä vain läpikulkumatkalla ja tulimme katsomaan entistä perinteikästä sairaalaa, ja näyttelyn löytäminen oli miellyttävä yllätys. Olimmekin ehtineet jo visioida mielessämme jonkinlaista suurta nykytaiteen katselmusta johonkin entisistä sairaalarakennuksista, vastaavanlaista jonka olimme aikoinaan nähneet Tammisaaren Knipnäsin entisessä mielisairaalassa, mutta onneksi “ideamme” oli jo ehtinyt toteutua.

Thomas Nyqvist (joka myöskin näyttelyn kuraattorina), Kaisu Koivisto, Vesa-Pekka Rannikko, Anne Koskinen ja Bo Haglund aikaansaavat mielenkiintoisen pienen näyttelyn, joka koonsa puolesta sopii nykytaiteeseen tottumattomallekin. Teokset eivät pienestä tilasta huolimatta juurikaan kommunikoi keskenään, vaan ovat jokainen ikäänkuin omassa rauhassaan. Koiviston nahkaiset, osallistumista suorastaan vaativat “veistokset”, Rannikon reaalikokoinen, ikäänkuin muovailuvahainen puu, Koskisen tavallaan inhottavatkin pienet rotanloukut ja niissä tanssivat hiiret… Nyqvistin ja Haglundin suurten teosten edustaessa maalauksellisinta antia.

Thomas Nyqvistin rappioromantiikkaa. (Nightwatch (207x291 cm)

Useimmiten nykytaiteen katselmukset ovat jokseenkin uuvuttavia, mutta mURBAN on enemmänkin virkistävä. Toivottavasti vastaavanlaisesta näyttelystä tulee jokavuotinen perinne ja mahdollisuuksien mukaan myös laajempikin, ja tärkeimpänä ehkä se, että siitä tiedotettaisiin paremmin myös muillekin kuin sipoolaisille.

Kaisu Koivisto: Äärellinen, ääretön (terästä ja nahka, kirjoittaja ei ole osa teosta)

Jätä kommentti