Taidesilmä

Yllätyksetön Mänttä-Vilppula

Kuntaliitoksen vuoksi vierailimme tänä kesänä taidekaupunki Mänttä-Vilppulassa pelkän Mäntän sijasta. Paikallinen jo tutuksi muodostunut tori uusine perunoineen oli kuitenkin ennallaan. Ennallaan oli myös taide-annin tasalaatuisuus ja tietynlainen yllätyksettömyys.

Honkahovin innovatiivisesti nimetyssä Kesänäyttely 2009:ssä meidät pysäytti heti alkuun pitkäksi toviksi Sakari Kannoston monimielinen moottorierotiikkaa tihkuva Dreamspeed teoskokonaisuus joka koostuu erilaisista muovisista hahmoista, mm. moottoripyörän pressusta jossa itse “mopo” on ei-oleva. Mies- ja naishahmo melkeimpä tuoksuvat jollekin bensan,  asfaltin ja hien sekoitukselle.

Sakari Kannosto: Dreamspeed

Honkahovissa seikkailimme myös Kaija Kiurun Koivikossa sekä kurkistimme Tom Engblomin betoniteoksiin aivan omasta vinkkelistämme. Valokuvaaja Ville Lenkkeriltä olemme tottuneet odottamaan kiehtovia kuvia hylätyistä, rustikaalisista maisemista, mutta tällä kertaa hän asettaa eteemme pysähtyneitä henkilökuvia hieman kaurismäkeläisessä asettelussa.

Hans Rosenström puolestaan hämmensi meitä ääniteoksellaan The Road not Taken, joka itseasiassa oli pelkät kuulokkeet sijoitettuna syrjäiseen wc:hen ikkunan eteen. Kuulokkeista kuuluva ääni loi mielenkiintoisen illuusion siitä että kuuluva puhe kuuluisi ikäänkuin jostakin hyvin etäältä samassa tilassa.

Kuva 2

Varsinaisten Kuvataideviikkojen anti Pekilossa oli myös odotettavissa olevan tasokkaan tasaista. Ryntäsimme heti aluksi taiteilijaryhmä Hikisten Tissien teokseen Miesten Taloon kirjaimellisesti. Talo olikin juuri sitä mitä kuvista olimme alunperin jo ounastelleetkin; rojua, viitteitä elettyyn elämään, lisää rojua ja Tapani Kokon (taiteilijaryhmän toinen osapuoli) puuveistosten raakileita. Hieman pakonomaisesti asettelimme rojua hieman uuteen uskoon (kuva 2); ompahan nyt sitten tuotu oma kortemme kekoon, sen suurempaa mullistusta aikaansaamatta.

Sisällä Pekilossa eteemme aukeni tuttu taiteen runsaudensarvi; monipuolisia teoksia, erilaisia elämyksiä. Uutta mielenkiintoista maalaustaidetta edustivat mm. Mauri Kuitula melankolis-metsällis-romanttisilla maalauksillaan sekä Kiba Lumberg värikkäillä ja symbolisilla kuvillaan naisten jaloista. Marjatta Hanhijoen akvarellit sensijaan pysäyttivät häpeämättömällä arkisuudellaan; onko nykytaiteen aina pakko olla jotenkin räiskyvää ja poikkeavaa? Eikö maalaus saa enää olla olemassa omana itsenään, pelkkänä esteettisenä tekijänsä taidonnäytteenä? Totesimme että saa. Toista äärilaitaa edusti puolestaan Janne Räisänen avoimen epä-esteettisillä roiskaisuillaan joista ei sen enempää…

Elina Brotherus lie käyttänyt taiteilija-apurahansa Japanin matkoihin kuvatessaan itseään maailman kuvatuimman vuoren (Fuji) edessä. Ehkä jollakin mielenkiintoisella tavalla korkeakulttuurisia turisti/postikortti -kuvia! Kari Soinion omakuvat ikääntyvänä itsenään puhuttelivat taas toisella tavalla.

Antti Oikarinen

Installaatiotaiteessa Anu Tuominen kuuluu ehdottomiin ykkösnimiin, mutta totutun minimalististen ideoiden sijaan Tuominen lähestyy katsojaa hieman isommilla esineillä. Vai pitäisikö sanoa että katsoja lähestyy Tuomista; niin riemastuttavaa teosten ideoiden ratkominen aina on. Antti Oikarisen epämaalaukset puhuttelivat niinikään yksinkertaisella hienolla idealla maalauspinnoista veistoksellisina esineinä.

Mänttä-Vilppulaan mahtui tänäkin vuonna siis monenmoista tässäkin mainitsematta jäänyttä, emmekä poistuneet lainkaan pettyneinä, kiitos myös realistisen odotustason.