Loppukesän valopilkut
Loppukesän aikana Taidesilmä katsasti muutamia teoksia joista pari sanaa.
Glims & Gloms Dance Companyn tulkinta Yrjö Kokon jo vuonna 1944 julkaistusta sadusta Pessi ja Illuusia oli hurmaavan pienieleistä tanssiteatteria moniuloitteisesta tarinasta Ahti Sonnisen vuoden 1952 balettiversion alkuperäismusiikkien säestämänä. Esitys sopi hyvin lapsille monipuolisine ja hauskoine eläinhahmoineen, mutta aikuinen pystyi tulkitsemaan sadun vakavampaa ja jopa väkivaltaistakin symboliikkaa.
Tennispalatsin Surrealismi näyttely oli must, ja täyttikin oivasti odotukset. Surrealismi ja dada ovat suuntauksia jotka mukavasti hämmentävät vielä tänäkin päivänä, mutta ajan hammas on toki syönyt terää monilta teoksilta, saaden ne vaikuttamaan lähinnä huvittavilta. Taidesilmä hiljentyi hetkeksi Duchampin pisoaarin äärellä.
Turussa kävimme vastapainona korkeakulttuurille katsastamassa Samppalinnan kesäteatterin Elvis-musikaalin All Shook Up. Vaikka luovuimme aikeestamme pukeutua Elvis-asusteisiin, niin kyllähän siinä esitystä seuratessa jalka vispasi ja nauruhermoja kutkutti sen parituntisen ajan, ja Kuninkaan biisit soivat päässä vielä muutaman päivän päästäkin.
Elokuvapuolella nostettakoon Pedro Almodóvarin uutuus Särkyneet syleilyt, joka on jälleen mestarillista kerrontaa upeassa värimaailmassa. Tarina on ohjaajalta totuttua kesympi, muttei suinkaan tylsä tai lattea, moniulotteinen rakkaustarina. Elokuva vilisee viittauksia Almodóvarin omaan elämään ja elokuviin, ja kaikkia yksityiskohtia ja nyansseja ei kovinkaan fani välttämättä huomaa.
Syksy tuo Picasson, se lienee Taidesilmän seuraava näyttelykohde.
Syyskuun 25. 2009 klo 8:44
Kommentti ed. kirjoituksen kohtaan Pessi ja Illusia.
Tanssiteatteri Glims & Gloms tarttui kunnianhimoisesti klassikkotarinaan. Esityksen laadukkuuden takuuna oli myös periaate alkuperäismusiikin käyttämisestä.
Teoksen dramatiikassa oli mukavasti jännittävää seikkailullisuutta, iloa, ihmetystä ja herkkyyttä.
Mainitsen tässä G&G-ensemblestä yhden henkilön: Ville Oinonen. Hän eläytyi ilmeikkäästi Pessi-peikon kokemusmaailmaan ja toi tanssiteatteri-ilmaisussaan viattoman Pessin meidän katsojien sydämiin.
Hyvää jatkoa GG:lle, joka viettää 10-vuotisjuhlaa 2009 lokakuussa.
Syyskuun 25. 2009 klo 8:56
Kommentti ed. viestin kohtaan Särkyneet Sydämet.
Almodovarin elokuvat ovat aina katsojilleen vaativia. Käsikirjoitus on monikerroksinen, ja ohjaaja käyttää paljon takaumia.
Tässä kiinnittäisin huomion niin sanottuun Almodovarin punaiseen. Tai itse asiassa “Almodovarin punainen” taitaa olla sisäpiiri-ilmaisu Taidesilmässä sille havainnolle, että Almodovara sijoittaa punaista vastaväriksi esim. taustan värimaailmaan. Punainen esiintyy myös puvustuksen neuleissa, asusteissa, autoissa, mopoissa ja parvekekukissa. Tärkein punainen on TOMAATTI sinisellä pöydällä tai turkoosissa maljassa.
Kameratyöskentely, kuvakulmat, lähi- ja kaukokuvien vuorottelu ovat tässä Särkyneet syleilyt -elokuvassakin taatusti Almodovarin laaduksi tunnistettavia.
Jotta kaiken saisi irti mainiosta käsikirjoituksesta, pitäisi elokuva katsoa useaan kertaan, ja taatusti se antaa katsojalleen joka katsomiskerralla lisähavaintoja ja lisäelämyksiä.